Henkilökohtaista elämää määrittelevin tekijä on se, miten kukin kohtaa omia pelkojaan. Tehdessäni elämänvalintoja voin kuunnella sitä muut sanovat kuinka minun kannattaisi toimia. Voin punnita tekojeni aiheuttamia hankaluuksia, valinnan oikeutusta ja mihin valinnat voivat hypoteettisesti johtaa, mutta mihinkään näihin ei suoraa vastausta. Moni ohjeista perustuu niiden antajan pelkoihin, joita esimerkiksi muutos voi aiheuttaa.

Miten sitten joku voi esimerkiksi uskaltaa mennä yhteisöön, joka on vähemmistönä suhteessa valtavirtaan? Miten hän uskaltaa sanoa olevansa kristitty maassa, jossa se on jopa vaarallista? Uskon, että silloin hän on kokenut jonkun muun asian pelottavan enemmän. Kun on kerran voittanut pelon, ei pelko enää hallitse.

Kiinalaisessa kontekstissa tämä kokemus voi tarkoittaa esimerkiksi tätä: ”Asuimme hyvin vaatimattomassa talossa alueella, jossa ihmiset uskoivat henkien asuvan. Äidin mukaan kristittyjen ei tarvinnut pelätä pahoja henkiä. Minä kuitenkin kärsin painajaisista. Äiti oli opettanut minulle Isä meidän -rukouksen, joten painajaisiin herätessäni tapailin rukousta ja se helpottui.” Kuuntelemalla muita ihmisiä kiinalaisen Xiaon olisi pitänyt pelätä, kuuntelemalla Jumalaa, hän sai rauhan.

Entä minkä askeleen Magdalan Maria otti silloin, kun hän uskalsi liikkua sukupuolestaan huolimatta Jeesuksen seurassa. Ajan yhteiskunta ei olisi sitä hänelle suonut. Ajan ihmiset hänen vierellään varmasti antoivat ymmärtää myös näin. Ja kuinka sitten kävikään? Hän oli ensimmäinen, jolle ylösnoussut näyttäytyi.

Jeesus tiesi minkälaiset pelot Maria oli joutunut elämässään voittaa. Juuri siksi hän oli rohkein. Se, jolla oli mahdollisuus ottaa vastaan ylösnousemuksen maailmaa mullistava viesti. Ilman henkilökohtaisen pelon voittamista hänestä ei ehkä olisi ollutkaan tähän.

Osaako nämä tarinat ottaa itselleen opetukseksi? Uskaltaako kulkea kohtia omia pelkojaan? Vai etsiikö sen sijaan turvallisempaa olotilaa uskoen sen tuovan rauhan?

Voisiko omia pelkojaan kohti mennä siksi, että vain sitä kautta saa rauhan. Ei sellaista rauhaa, jonka maailma antaa. Rauha ei ole olotila ilman pelkoja, vaan rauha tulee siitä tiedosta, että juuri pelkojaan kohtaamalla Jumala kasvattaa siksi ihmiseksi, joksi meidän pitää tulla. ”Oman rauhani minä annan teille,” sanoo Jeesus. Onko ihminen valmis ottamaan rauhan vastaan?

Sodan keskellä elävälle kuolema on läsnä konkreettisesti. Maallisen rauhan keskellä elävän on katsottava tarkemmin pelkojaan. Kun tiedän mitä minä pelkään, tiedän, miten voin saavuttaa rauhan.

Kirjoittja: Ulla Oinonen, sidosryhmäpäällikkö, Suomen Pipliaseura

Kuva: Abdiel Ibarra, Unsplash