Kirkot täyttyvät 3. adventtina täyteen ihmisistä, jotka kokoontuvat yhteen laulamaan Kauneimpia Joululauluja.
Monelle tilaisuus on tärkeä pysähdys kiireiden ja jouluvalmisteluiden keskellä. Se valmistelee tulevaan ja auttaa rauhoittumaan joulunviettoon.
Joululaulujen sanoma koskettaa. Laulut puhuvat uskosta, toivosta, rakkaudesta ja rauhasta. Ne luovat joulurauhaa laulajilleen. Niin lapselle kuin aikuisellekin musiikki ja joululaulujen yhdessä laulaminen on vaikuttava kokemus.
Asioista, joista on vaikea puhua, on helpompi laulaa. Myös jouluilo ja riemu on jaettuna ja yhdessä koettuna suurempi.
Lapsille on suunniteltu oma Kauneimmat Joululaulut -tilaisuuden runko, jonka voi ladata täältä.
Siinä on otettu huomioon, mitkä laulut ovat erityisesti lapsille tuttuja, ja miten niiden kautta voi avata joulun tapahtumia.
Kauneimmat Joululaulut lauletaan tänä jouluna maailman kaikkein heikoimmassa asemassa olevien lasten puolesta. Kehitysmaissa liian moni lapsi jää ilman tarvitsemaansa ravintoa, puhdasta vettä, hoivaa ja koulutusta.
Erityisesti vammaiset lapset, orvot, äärimmäisessä köyhyydessä elävät ja vähemmistöryhmien lapset ovat kaikkein heikoimmassa asemassa ja tarvitsevat tukea.
Kauneimmat Joululaulut -tilaisuuksissa kerättävillä kolehdeilla tuetaan Suomen Lähetysseuran ulkomaantyötä köyhyyden poistamiseksi sekä ihmisarvoisen elämän ja oikeudenmukaisuuden puolesta.
Parannamme kehitysmaiden äitiysterveyttä ja lasten mahdollisuuksia ravintoon, puhtaaseen juomaveteen, turvaan ja koulutukseen. Edistämme vammaisten lasten erityisopetusta ja heidän oikeuksiensa toteutumista. Kehitämme myös selviytymiskeinoja ilmastonmuutoksessa.
Ihmiset tarvitsevat iloa, toivoa ja rauhaa niin täällä kuin maailmallakin. Kauneimpien Joululaulujen välityksellä voimme antaa niitä toinen toisillemme.
Tervetuloa laulamaan!
Löydät lähimmän laulupaikkasi ja lisätietoja Kauneimmista Joululauluista osoitteesta www.kauneimmatjoululaulut.fi
“Joulu on taas, riemuitkaa nyt..”
Juttu: Ruut Lemmetyinen, SLS
Kuva: Suomen Lähetysseura