“Askeleitteni rytmi on nopea ja mieleni on rauhaton. Harmittaa. Olen vihainen itselleni. Astun tieltä sivuun metsäpolulle. Mäntymetsä kutsuu pysähtymään ja istun kivelle reppuni päälle. On hiljaista. Hengitän. Ja kohtaan itseni. Hiljaa seisovat männyt puhuvat kärsivällisyydestä, kiireettömyydestä ja myötätunnosta. Rauha laskeutuu sieluuni.”

Minkä useat hyvinvointitutkimukset tänään osoittavat todeksi, sen ihmiset ovat intuitiivisesti aina tienneet: Luonto rauhoittaa niin ruumiin kuin mielen. Luomakunta välittää rauhaa.

Vai välittääkö? Ilmasto lämpenee ja ekosysteemi horjuu. Muuttuuko luonto siis ihmiselle uhkaksi ja ahdistuksen lähteeksi? Panu Pihkala puhuu ekoahdistuksesta (Päin helvettiä, 2017), joka on alkanut hiipiä nahkojemme sisälle samalla, kun koemme suurta avuttomuutta. Tämä koskettaa erityisesti nuoria (Nuorisobarometri 2016).

Mitä luonto yrittää meille sanoa? Senkö, että olemme vääristäneet suhteemme muuhun luomakuntaan minä-se (Buber) suhteeksi? Luonnosta on tullut ihmiskunnalle omistamisen ja muokkaamisen kohde, jolla on vain välineellinen arvo? Entäpä, jos meidät on alun perin tarkoitettu vertaisempaan ja vastavuoroisempaan minä-sinä suhteeseen luonnon kanssa?

Italiainen kasvineurobiologian professori Mancuso (Loistavat kasvit, 2017) valottaa kasvikuntaa aktiivisena vuorovaikuttajana. Kasvit kommunikoivat keskenään, vaikuttavat toisiinsa, ratkaisevat ongelmia ja jopa oppivat niistä. Entäpä, jos luonto on paljon enemmän kuin olemme osanneet nähdä?

Ekoevankeliumi löytyy metsästä. On vain asetuttava kuuntelemaan ja ihmettelemään: Meidät on tarkoitettu kumppanuussuhteeseen luonnon kanssa. Kasvit eivät tarvitse meitä, mutta me tarvitsemme kasveja. Elämän energia, hyvyys ja jopa myötätunto virtaavat luonnosta meihin. Emme sitä ansaitse. Me otamme vastaan.

“Istun mäntyjen keskellä, missä kaikki olevainen kurottautuu kohden Luojaansa. Löydän paikkani ihmisenä. Liityn muiden luotujen ylistykseen, joka kohoaa Antajan puoleen.”
Mennään siis yhdessä metsään! Sieltä löytyy myös voima ja rohkeus yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen.

Jussi Holopainen, hengellisen ohjauksen pastori, Tampereen ev.-lut. seurakunnat
Entinen mustanmakkaran ystävä ja nykyinen vegetaristi. PyhiinvaellusTampereen koordinaattori.