VIIKKO 38/2019 – Tasaus-kampanja

Mikä Tasaus?

Tasaus on Suomen Lähetysseuran vuosittainen kampanja, jolla tuetaan heikoimmassa asemassaolevia ympäri maailmaa. Valo jakaantuu tasaisesti maailmaan kaksi kertaa vuodessa, syys -ja kevätpäiväntasauksina, jolloin auringon keskipiste siirtyy eteläiseltä tähtitaivaalta pohjoiselle. Tasauksen tarkoitus on muistuttaa, että globaali hyvinvointi ei jakaudu tasaisesti edes silloin. Kampanjan tavoite on pyrkiä tasaamaan globaalia hyvinvointia keräämällä lahjoituksia heikoimmassa asemassa olevien hyvinvoinnin edistämiseksi.

Tänä vuonna Tasauskampanjassa Lähetysseura tukee yhteisöjä ilmastonmuutokseen sopeutumisessa ja sen hillitsemisessä. Autamme paikallisten kumppaneidemme kanssa erityisesti kaikkein köyhimpiä ympäri maailmaa. Samalla kun auringon valo jakautuu tasaisesti maapallolle, Tasaus pyrkii tuomaan valoa ja toivoa heille, joiden elämiin katastrofit, sodat ja konfliktit ovat jättäneet pitkät varjot.

Entäpä jos

– Nuoret tai isoskoulutuksen väki saisi tietoa teemasta, informaatiota, kuva tai vaikka video. Materiaalia löytyy täältä

– Nuoret informaation jälkeen toteuttaisivat Tasaus-ravintolan, ja kutsuisivat vanhempia / kummeja ja mummeja / kavereita syömään pop-up-ravintolaan ja tuotto menisi kampanjalle. Listalla voisi olla ympäristöystävällisiä ruokia, kuten linssikastike, kasviscurry, tomaattipikkelssi, kurkkuraita, nepalilainen tee ja makea lassi. Reseptejä löytyy täältä

Leave a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *