Nuorten rauhanpalkinto haettavana – ehdota nuorta palkinnonsaajaksi

Ehdota palkinnonsaajaksi nuorta, joka on tehnyt pieniä tai suuria rauhantekoja arjessa, kodissa, koulussa, maailmalla tai yhteisössä ennen lokakuuta 2019. Palkinnonsaajaa voit ehdottaa tämän avoimen sähköisen lomakkeen kautta. Nuoren rauhantekoja voi olla esimerkiksi vapaaehtoistyö, syrjinnän ja yksinäisyyden vähentäminen, yhteisöllisyyden vahvistaminen tai muu rauhanrakennus niin arjessa, kouluissa, kodeissa, maailmalla kuin mediassa. Nuorten rauhanpalkinto on tunnustuspalkinto nuorilta nuorille. […]

Rauha on koulun ja kirkon yhteinen maali

Turun kouluissa liitytään kansainvälisen rauhanpäivän viettoon perjantaina 21.9. Osa kouluista hyödyntää kaikkien katsomusten käyttöön soveltuvaa rauhankasvatusmateriaalia osana koulupäivää. Neljän koulun kahdeksasluokkalaiset saapuvat kannustajineen Veritas-stadionille pelaamaan Peace United -jalkapalloturnauksen. Turnauksen järjestävät Turun kaupunki ja seurakuntayhtymä, Kirkkohallituksen kasvatus ja perheasiat, Peace United -toiminta sekä jalkapallon pelaajayhdistys ja Punainen kortti rasismille -hanke. “Heti innostuin, kun tästä kuulin”, kertoo […]