Nuorten rauhanpalkinto haettavana – ehdota nuorta palkinnonsaajaksi

Ehdota palkinnonsaajaksi nuorta, joka on tehnyt pieniä tai suuria rauhantekoja arjessa, kodissa, koulussa, maailmalla tai yhteisössä ennen lokakuuta 2019. Palkinnonsaajaa voit ehdottaa tämän avoimen sähköisen lomakkeen kautta. Nuoren rauhantekoja voi olla esimerkiksi vapaaehtoistyö, syrjinnän ja yksinäisyyden vähentäminen, yhteisöllisyyden vahvistaminen tai muu rauhanrakennus niin arjessa, kouluissa, kodeissa, maailmalla kuin mediassa. Nuorten rauhanpalkinto on tunnustuspalkinto nuorilta nuorille. … Continue Reading

Jo pieni hetki luonnossa rauhoittaa, parantaa mielialaa ja tukee yhteisöllisyyttä – Suomen luonnon päivä 31.8

Paha mieli ja kireys heikentävät niin omaa hyvinvointia kuin rakentavaa toisten kanssa toimimista. Usein riidan ja kahnauksen takana onkin huono mieli ja stressitila. Selvitysten mukaan myös yhä nuoremmat kokevat stressiä esimerkiksi koulusta ja omasta asemastaan kaveripiirissä. Suomen luonnon päivää vietetään 31.8. – pian koulujen ja syksyn kiireiden alettua – eikä syyttä. Jo viiden minuutin oleskelun … Continue Reading

Myötätunnon ja anteeksiannon emoji kehitetään kampanjan avulla Suomessa

Forgivemoji-niminen kampanja alkaa tänään 15.8.2019. Kampanjassa etsitään anteeksiantamisen emojia kolmen kuukauden ajan. Ehdotuksia voi lähettää kampanjan verkkosivuilla osoitteessa www.forgivemoji.com. Parhaat pääsevät mukaan äänestykseen, jossa kuka tahansa voi äänestää omia suosikkejaan. Kampanja on lähtenyt Suomen ev.lut. kirkon aloitteesta, ja mukana on useita hyväntekeväisyysjärjestöjä. Lue lisää kampanjastaKampanjan verkkosivut forgivemoji.com

Sinä olet ihana.

Tampereen seurakuntien tuottamalla uudella videolla psykoterapeutti Taina Karman-Mäkiniemi juttelee positiivisesta kehonkuvasta. Videolla pohditaan esimerkiksi sitä, miten sosiaalinen media on vaikuttanut nuorten kehonkuvaan.

Lasten kasvurauha

Lasten kasvurauha

Yhteinen kahvihetki tuli vietettyä psykologi Riitta Kangaspunnan kanssa. Hän on työuransa tehnyt lasten, nuorten ja perheiden parissa. Yritin kirjata joitain ajatuksia tästä hetkestä ylös. Kaikkia en pystynyt, kun eläydyin niin keskusteluun mukaan. Kiitos viisaista seurakuntalaisista ja heidän osaamisestaan! Perhe on lasta parhaiten suojaava tekijä. Ihmissuhdetaitoja harjoitellaan perheessä, vaikka olisikin vaikeuksia. Puolen-neljän vuoden aika on ratkaiseva … Continue Reading

Lähetysjuhlilla siunattiin mm. kokki, pappi, kauppatieteilijä ja medianomi lähetystyöhön. Myös isosia siunattiin tehtäväänsä.

Kokki, pappi, kauppatieteilijä ja medianomi

Kirkkopäivät ja Lähetysjuhlat Jyväskylässä päättyivät 19.5. yhteiseen juhlamessuun, joka veti yli 2 000 hengen juhlateltan täyteen. Messussa siunattiin viisitoista työntekijää Lähetysseuran ulkomaiseen työhön sekä noin parisataa isosta kesän rippileireille. Ulkomaan työhön ja kesän isosiksi siunattavat saivat suuret aplodit messuväeltä. Piispa Simo Peura kutsui kaikkia siunattavia toimimaan rohkeasti omassa lähetystehtävässään. Lähetystyöhön siunattavista löytyi mm. kokki, pappi, … Continue Reading

Työrauhaa yli organisaatiorajojen

Mitä tapahtuu, kun seurakuntien, kuntien ja järjestöjen nuorisotyönohjaajia kokoontuu yhteen luovaan ja inspiroivaan ympäristöön digitaalisen nuorisotyön innovaatioiden äärelle? Ainakin iso kasa uusia yhteistyöverkostoja, ideoiden jakamista ja ennakkoluulojenkin murenemista. Digitaalisen nuorisotyön ammattitapahtuma SomeCamp sai kaikkea tätä aikaan nyt viidentenä vuotena peräkkäin, tällä kertaa Rovaniemellä SantaSportin maisemissa. On virkistävää päästä ideoimaan ja innovoimaan yhdessä muiden organisaatioiden kollegojen … Continue Reading

Ollaan rauhassa -esitys kiertää kouluja

Ollaan rauhassa

Ensimmäisistä Ollaan rauhassa -kouluesityksistä pääsivät nauttimaan Laukaan koululaiset 5.4.2019. Teos kertoi varsin vauhdikkaasti ja jännittävästi Rauhan ja Onnin seikkailuista ja pohdinnoista. Ollaan rauhassa on tuotettu 7-14-vuotiaille rauha-teeman käsittelyyn. Teoksen takana ovat Kiisi Isotalo, Taika-Petteri ja Suomen Lähetysseura. Tarinankerrontaa, vatsastapuhumista, jonglöörausta, beatboxausta ja huumoria tarjoilivat Jakke Jääkarhu, Nestori Naamakirja, Kiisi Isotalo ja Taika-Petteri. Esitys kiertää Pisara-suurleirillä … Continue Reading

Toimittaja Rita Strömmer Indonesiassa haastattelemassa paikallisia asukkaita.

Rita Strömmer vastasi kysymyksiimme rauhasta – toimittajana rauhan asialla

MTV:n kokenut toimittaja Rita Strömmer on monelle tuttu nimi ja kasvo. Kysyimme Ritalta, mikä motivoi häntä tekemään yhä uudelleen reissuja eri puolille maailmaa, myös rauhattomiin olosuhteisiin? Jo aika varhaisessa vaiheessa alakoulussa ajattelin, että haluan nähdä maailman (ei siis maailmaa) ja tehdä sen mieluusti toimittajana. Koin, että koska minulla on vain tämä yksi elämä, se pitää … Continue Reading

Nepalilaiset kyläkoululaiset tekivät virtuaalielokuvia kestävästä kehityksestä

Nepalilaisen kyläkoulun yhdeksäsluokkalaiset kokeilevat ensimmäistä kertaa virtuaalilaseja päähänsä ja näkevät suomalaisoppilaiden tekemät videot. Nepalilaiset ja suomalaiset ysiluokkalaiset pääsevät hämmästelemään toistensa elämää virtuaalitodellisuuden avulla. Samalla opitaan kestävästä kehityksestä. Hämärässä koulukuraattorin huoneessa hämmentyneet nepalilaiset ysiluokkalaiset kokeilevat päähänsä ensimmäistä kertaa elämässään virtuaalilaseja. Kun videot saadaan käynnistymään, alkavat oppilaiden päät kääntyilemään oikealta vasemmalle ja ylhäältä alas. Alun ihmetyksen jälkeen … Continue Reading