Nuoret liikkeessä – ei uhka vaan mahdollisuus

Maailmassa on tällä hetkellä noin 1,8 miljardia 15–24-vuotiasta. Nuorten osuus väestöstä on suuri etenkin maissa, joissa köyhyyttä ja epävarmuutta on paljon. Yhdeksän kymmenestä nuoresta elää kehittyvissä maissa. Nuoret ovat liikkeessä useammassa mielessä, he liikkuvat lapsuudesta aikuisuuteen, koulutuksen kautta työmarkkinoille ja maantieteellisesti, joko vapaaehtoisesti tai pakon edessä. Vaikka usein liikkuvuus nähdään haasteena tai jopa uhkana, nuoret ovat ennen kaikkea aktiivisia oman ja yhteisöjen tulevaisuuden rakentajia, muutoksen mahdollistajia.

Rauhankasvatus on yhteinen haaste

“Rauhankasvatus herättää pohtimaan ihmisarvoon ja oikeudenmukaisuuteen liittyviä kysymyksiä. Se vahvistaa yhteiskunnallista toimijuutta ja aktiivista kansalaisuutta”, kuvataan Rauhankasvatusinstituutin etusivulla. Unesco antoi vuonna 1974 suosituksen yhteisymmärryksen, yhteistyön ja rauhan sekä ihmisoikeuksien ja perusvapauksien opettamisesta. Tavoitteena on kehittää erityisesti lasten ja nuorten moraalista ja sosiaalista vastuuta sekä kasvattaa ihmiset ymmärtämään toisiaan yli yhteiskunta- ja kulttuurirajojen. #Rauha-teemavuodet haastavat seurakunnat … Continue Reading

Kuva: Joe Raedle/Getty Images

Nuorten aseiden vastainen liike saa aikaan muutoksia Yhdysvalloissa

Usein ajatellaan, ettei yksi ihminen voi paljon vaikuttaa. Maailmalta löytyy kuitenkin lukemattomia hyviä esimerkkejä siitä, miten yksityisten ihmisten yhteisellä aktiivisuudella voidaan muuttaa maailmaa. Nuorten itsensä organisoima aseiden vastainen liike Yhdysvalloissa on yksi hieno esimerkki. Floridan kouluampumisista syntynyt liikehdintä huipentui satoja tuhansia ihmisiä koonneeseen March for Our Lives -marssiin Washingtonissa ja yli 800 muussa kaupungissa. Floridan … Continue Reading

Kolumbian luterilaisen kirkon Rauhan talossa opetellaan elämistä konfliktin jälkeen

“Matka ei ole ollut helppo, mutta saamamme kokemus on korvaamaton”, lukee Rauhan talon seinässä. Rauhan talo tarjoaa nuorille, naisille ja sisällissodan uhreille paikan keskustella kokemuksistaan ja opetella rauhanomaista elämää. Kolumbian yli viisikymmentä vuotta kestänyt sisällissota jätti syvät arvet ihmisiin ja yhteisöihin. Rauha on hauras. Vielä on pitkä matka siihen, että eri osapuolet pystyvät elämään rauhanomaisesti … Continue Reading

Nuoret pohtivat rauhaa Lähetysseuran kevätleirillä – “Rauhan rakentaminen on sitä, että ihmiset yrittäisivät ymmärtää toisiaan”

Lähetysseuran kevätleirillä nuoret tapasivat ystäviään eri puolilta. Leiri sujui mukavasti yhteisen tekemisen parissa. Opimme uutta lähetystyöstä ja pidimme yhdessä hauskaa laulaen, leikkien ja rukoillen. Muutama rohkea uskaltautui avantoon ennen iltaohjelman ja iltahartauden viettämistä. Viikonlopun kohokohta oli meille erityisesti perinteiset iltariihikset eli iltahartaudet Riihikirkossa. Leirille osallistui noin 60 15-18–vuotiasta nuorta. Suurimmalle osalle meistä nuorista Päiväkumpu on … Continue Reading

Ajatuksia työrauhasta

Milloin minulla on työrauha? Mikä vie minulta työrauhan? Miten saan työrauhan takaisin? Millaista on hyvä työrauha? Onko silloin hiljaista? Mahtuuko työrauhaan ääntä? Työrauhaa on varmaan olemassa monenlaista sorttia. Riippuu paljon työstä ja työntekijästä, millaista työrauhaa pidetään ideaalina. Ja samassa työssäkin työrauhan sortti voi vaihdella päivästä ja työtehtävästä riippuen. Suunnittelutyössä työrauha voi olla rauhallista yksin työskentelyä … Continue Reading

kuva: Rebekka Nyyssönen

Tasa-arvoa tavoittelemassa

Matkustan yhdessä matkanjohtajan ja yhdentoista muun opiskelijan kanssa Senegalissa. Päivä on aurinkoinen ja kuuma, kun saavumme valkoisella minibussilla pienen rakennuksen pihalle. Rakennusta ympäröivät kivimuurit, joiden sisäpuolella on yksi iso puu, sekä kaksi lasten keinua. Olemme saapuneet esikouluun. Esikoulua käyvät lapset seisovat ulkona kolmessa eri ryhmässä ja odottavat jo jännittyneinä vierailijoita. Rivit ovat kauniit ja suorat. … Continue Reading

Anna aikaa kasvaa

Seurakuntatalon eteisessä on keskenään juttelevia nuoria. Vaihdetaan kuulumisia menneen päivän tapahtumista ja katsellaan ympärille muita paikalle tulevia nuoria. Joku muualta paikalle sattumalta saapunut voisi ajatella, että paikkana on jonkin koulukeskuksen tai kampuksen aula, sillä ikäjakauma nuorten kesken on rippikouluikäisistä liki kolmekymppisiin aikuisiin. Olemme nuortenillassa, jossa eri-ikäiset nuoret ovat tuttuja keskenään ja tottuneita kokoontumaan samaan taloon … Continue Reading

“Me ollaan kaikki palestiinalaisia” – Kirkon koulussa kristityt ja muslimit opiskelevat sulassa sovussa

Kello soi ja lapset rynnivät hurjaa vauhtia Toivon koulun suurelle pihalle. Meteliä riittää. Vanhemmat oppilaat liikkuvat hillitysti pihan reunoilla. Opettajia ei pihalla näy. Kaksi 11. luokan oppilasta juttelee aidan luona. He ovat Wadie Qaqunda (16) ja Tala Nimer (16), molemmat huippuoppilaita. Wadie on kristitty, Tala muslimi. Uskonnolla ei ole mitään vaikutusta heidän ystävyyteensä – näin … Continue Reading